Messit
Messit eli Satamaseurakunnan pienryhmät kokoontuvat kodeissa kahden viikon välein. Messeissä rukoillaan, luetaan Raamattua ja keskustellaan Raamatun pohjalta. Perusajatuksena on syventää ja soveltaa Sataman illoissa kulloinkin käsiteltävää aihetta omaan arkeen.
Messitoiminta alkoi Satamassa tammikuussa 2009. Tällä hetkellä messeissä käy yli yhdeksänkymmentä ihmistä. Muodostamme vuosittain syys-lokakuussa uusia messejä ja täydennämme aiemmin toimineita ryhmiä uusilla mukaan tulijoilla. Ryhmät kokoontuvat joka toinen viikko, suurin osa keskiviikkoisin.
Syksyn aikana muodostettuihin Messeihin ei oteta talvella uusia jäseniä - ryhmäytymisen vahvistamiseksi. Uskomme vakiokokoonpanon tukevan ryhmään sitoutumista ja keskinäisen yhteyden syventymistä. Uusia messejä perustetaan tietysti muinakin aikoina, jos ryhmiin halukkaita riittää. Muista messeistä poiketen Polttolinjalla kokoontuva "Avoin Messi" ei edellytä sitoutumista säännölliseen osallistumiseen.
Messien tavoitteena on kaikkien mukana olevien hengellinen kasvu. Haluamme yhdessä oppia tuntemaan paremmin Jumalaa ja Hänen sanaansa - viihtyä ja kasvaa yhdessä. Lähde siis rohkeasti Messiin!
Kysy lisää
- Titta Turunen
puh. 040-7042349, s-posti:
Messit:
- Kuokkalan Messi: Raimo ja Tuija Manninen
- Halssilan Messi: Jarmo ja Pirjo Sormunen
- Nuorten Aikuisten Messi: Jarmo Sormunen
- Mesikämmenen Messi: Pasi ja Aija Repo
- Naisten Messi: Eeva Lenho
- Avoin Messi: Tapio Mattila
- Ylämyllyjärven Messi: Juha ja Jaana Ketomäki
- Nuorten Messi: Tuomas ja Minna Syrjä
- Englannin kielinen Messi: Josephine Moate
- Sääksvuoren messi: Vesa ja Anna Lehtinen
- Palokan Messi: Titta Turunen
- Tyttöjen Messi eli "Missi": Saara ja Maaria Sormunen, Anna Lehto






