Opetussarjat

Kuuluu sarjaan

Aktiivisuutta vai passiivisuutta?
Jarmo Sormunen
35:20
Views: 68

JOHDANTO:

Tämän opetussarjan yleisteema ”Aktiivisuutta vai passiivisuutta?” nousee jännitteestä. Kun me luemme Raamattua, me näemme siellä ihmisiä, jotka elivät lähellä Jumalaa, joiden elämässä tapahtui ihmeitä, jotka elivät herätysten keskellä. Mutta kun katsomme omaa elämäämme, emme näekään samaa. Tämän kertainen kysymyksemme kuuluukin: Missä määrin hengellinen uudistus, herätys riippuu meistä ja missä määrin Jumalasta?

Otsikkomme viittaa vanhojen merenkulkijoiden uskomukseen, jonka mukaan joka yhdeksäs aalto on aina muita suurempi. (Katsoppa ensi kesänä kovalla tuulella, pitääkö tämä yhtään paikkaansa.) Tulevatko herätykset säännöllisesti kuin isot aallot? Näyttää siltä, että hengellisissä herätyksissä on havaittavissa jonkinlaista säännönmukaisuutta, lainalaisuutta. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla on ollut melko säännöllisesti herätyksiä noin 20 vuoden välein.

Myös surffaajat odottelevat aina sitä suurta aaltoa, joka vyöryy melko tasaisin väliajoin kohti rantaa. Surffaaja tähyää taivaan rantaan, valmistautuu kohtaamaan jättiaallon, kiihdyttää vauhtiaan ja pyrkii sen nosteeseen. Mekin haluaisimme suuren aallon, hengellisen uudistuksen, herätyksen. Mutta miten sen voi saada? Riippuuko se meidän kristittyjen aktiivisuudesta? Vai onko se kokonaan Jumalan teko ja aikaansaannosta? Miten me voisimme valmistautua herätykseen omassa elämässämme, seurakunassamme ja lähetyskentillämme? Otan Raamatusta esimerkin kahdesta herätyksestä, toisen Vanhasta ja toisen Uudesta testamentista.

I NIINIVEN HERÄTYS

Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen”. Jn 1:1-2

Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippan-sa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: "Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet -- raavaat ja lampaat -- maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekurin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.” Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä. Jn 3:5-10

Historia tuntee useita suuria ja kokonaisia paikkakuntia ravistelleita hengellisiä herätyksiä. Mutta Niniven herätys on niistä ysi huikeimpia ja monien mielestä myös uskomattomimpia. Tuossa kansassa ei ollut itsessään mitään sellaista, mikä olisi ansainnut Jumalan armollisuuden. Niiniven juuret ulottuvat kauas historiaan. Jo 1Ms 10:11-12 mainitsee tuon kaupungin. Assyyrian kuningas Tiglat Pileser I (1115-1071 eKr) laajensi Niiniven ja nosti sen kunniaan.

Joonan aikaan Niinive ei ollut vielä Assyyrian pääkaupunki, mutta myöhemmin sen asema valtakunnan merkittävimpänä kaupunkina lujittui entisestään. Sargon (722-705 eKr) rakensi sinne palatsinsa ja hänen seuraajansa Sannheribin aikaan Niinivestä tuli virallinen pääkaupunki, kunnes Babylon valloitti sen elokuussa 612 eKr. Niinivellä oli paha maine. Se tunnettiin julmuudesta, väkivallasta, huolettomuudesta, ylpeydestä, moraalittomuudesta ja lukemattomista epäjumalien temppeleistään. Niiniven pahuus oli noussut Jumalan kasvojen eteen. Ja lisäksi Niinive edusti Israelille valloittajakansaa ja jatkuva uhkaa.  Vrt. Ihan samalla tavalla kuin konsanaan Venäjä meille.

Miten oli siis mahdollista, että yhdessä aikansa väkivaltaisimmassa, jumalattomimmassa ja pakanallisimmassa suurkaupungissa syntyi näin kokonaisvaltainen hengellinen liikehdintä? Pohjimmainen syy on tietysti Jumalan rakkaus. Hän rakasti tuota kaupunkia, sen ihmisiä, eikä halunnut että he joutuisivat kadotukseen. Samalla tavalla Jumala rakastaa tämänkin ajan suurkaupunkeja ja kaikkia ihmisiä. Vaikka tämänkin ajan ihmisten pahuus on varmasti noussut Jumalan kasvojen eteen. Sillä Jumala rakastaa luomiaan ihmisiä, niitäkin, jotka ovat hänestä äärimmäisen kaukana. Hän haluaa loppuun saakka rakastaa meidät kaikki lähelleen.

Toinen syy herätykseen oli Joona, Jumalan profeetta, joka ensin vastusti ajatusta Niinivelle julistamisesta. Joona pelkäsi, että Jumala armahtaa tuota kaupunkia, joka ei sitä ansainnut. Lisäksi hän pelkäsi, että jos hän julistaa Niinivelle, se pian tekeekin parannuksen, eikä Jumala hävitäkään sitä. Ja sitten esimerkiksi profeettojen Aamoksen ja Hoosean ennustukset siitä, että Assyyria kerran kukistaa ja hävittää Israelin, toteutuisivat. Jos hän ei siis julistaisi, Niinive hukkuisi ja Israel säilyisi. Jumalalla oli kuitenkin konstinsa pysäyttää ihan päinvastaiseen suuntaan matkalla ollut profeettansa. Myrskyisän merimatkan, kalan mahassa vietettyjen vuorokausien ja kalan rannalle oksentamisen jälkeen Joona oli kypsä saarnaamaan Niinivelle. Kun Joona sitten lopulta julisti Niinivelle parannusta, nämä hänen kokemuksensa olivat omalta osaltaan vakuuttamassa kansaa siitä, miten tosissaan Jumala oli. Ja niin Niinive kääntyi ja pelastui - tällä kertaa.

Kolmanneksi, Jumala oli valmistellut Niiniveä herätystä varten jo paljon ennen Joonan saarnaamista. Kaupunkia oli vaivannut kaksi pahaa kulkutautia, toinen neljäkym-mentä ja toinen 30 vuotta aiemmin. Myös ensimmäistä epidemiaa edeltänyt täydellinen auringonpimen-nys tulkittiin pahaksi enteeksi. Lisäksi Assyriassa juuri riehunut sisällissota hämmensi kaupunkilai-sia. Joten kansa oli herkkä herätykselle. Me näemme usein vain jonkun julistajan toiminnan, mutta emme sitä Jumalan kärsivällistä valmistelevaa töytä, millä hän on pehmentänyt ihmisiä herätystä varten. Jumala antaa herätyksen, ihminen ei sitä purista. Mutta Jumala tekee työnsä täällä maan päällä ihmisten kautta. Jumala tarvitsi Joonaa ja Hän oli valmis kouuttamaan profeettansa tehtävää varten. Samoin Jumala kouluttaa meitäkin ja pehmittää meitä näkemään ihmisten hädän ja pestumisen tarpeen. Toinen esimerkkini on Samarian herätys.

II SAMARIAN HERÄTYS

Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani. Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa.” Apt 8:1-3

Samariassa syntyi voimakas herätys. Sitäkin voi pitää samanveroisena ihmeenä kuin Niiniven herätystä. Samaria tunnettiin hengellisesti  kovana maaperänä. Taustalla oli juutalaisen Saulin (myöhemmin Paavali) käynnistämä järjes-telmällinen vaino, joka ajoi uskovat pois Jerusalemista. Monet menivät Samariaan ja pitemmällekin ja kertoivat samalla Jeesuksesta. Filippus oli yksi valituista seitsemästä avustajasta, diakonista. Hän meni ’erääseen Samarian kaupunkiin’, odennäköisesti Sikemiin (nyk. Nablus), joka oli tuolloin Samarian uskonnollinen keskus, vieressä Garissimin vuori. Samarialaisilla oli paljon esiymmärrystä hengellisistä asioista. Hekin uskoivat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. Hekin odottivat Messiasta (Jh 4:25), joka tosin oli enemmän profeetta ja lain antaja kuin Kuningas (5Ms 18:15-19). Samariassa oli siis Messias-odotusta, joka oli jo kerran aiemmin puhjennut pieneksi herätykseksi vajaat 10 vuotta aiemmin. Jeesuksen toiminta oli silloin herättänyt monia ihmisiä Samariassa. Johannes kertoo evankeliuminsa neljännessä luvussa samarialaisesta naisesta, joka kohtasi Jeesuksen. Tuon ikimuistoisen kohtaamisen jälkeen tapahtui seuraavaa:

Niin samarialainen nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: »Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?» Niin he lähtivät kaupungista ja menivät hänen luoksensa. Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: »Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt». Kun nyt samarialaiset tulivat hänen luoksensa, pyysivät he häntä viipymään heidän luonaan; ja hän viipyi siellä kaksi päivää. Ja vielä paljoa useammat uskoivat hänen sanansa tähden, ja he sanoivat naiselle: »Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja».” Jh 4:25-30, 39-42

Jumala oli siis jo aikaisemmin kohdannut tätä juutalaisten halveksimaa sekakansaa, joka lopulta oli sittenkin paljon avoimempaa evankeliumille kuin Jerusalemin juutalaiset. Mutta uusi herätys edellytti, että joku tulee ja julistaa siitä Jeesuksesta, joka oli jo aiemmin muuttanut samarialaisten elämää. Filippus ei siis tullut täysin kylmälle maaperälle. Hänen tekemänsä ihmeteot, sairaiden parantaminen, riivaajien ulosajamiset ja julistus kantoivat heti hedelmää. Monet tulivat uskoon ja heidät kastettiin. Tapahtuneessa oli selviä massaliikkeen piirteitä. Leimaa-antavaa tälle liikehdinnälle oli ilo.

Sovellutus:

Jumala valmistaa ihmisiä evankeliumia varten. Uskoontuloa edeltää Jumalan moninainen “pohjatyö”. Hän voi käyttää siihen olosuhteita, lunnonilmiöitä, ihmiskohtaloita, katastrofeja yms. Yksi olennainen tekijä on esirukous. Meidän velvollisuutemme on rukoilla ihmisten puolesta, että Jumala pelastaisi heidät. Jumala vastaa. Hän pehmittää. Joku sukulainen tulee uskoon. Joku läheinen kuolee. Sairaus tai taloudellinen vaikeus pysäyttää, jne. Ihmiselle tulee hakku päälle. Ja silloin on tärkeätä, että hän kohtaa jonkun, joka on sen verran lähellä Jeesusta, että pystyy kertomaan hänelle evankeliumin.

Mitä meidän siis pitäisi tehdä uudistuaksemme, saadaksemme herätyksen? Avaimena on tuore suhde Jeesukseen. Roy Hession sanoo: ”Herätys ei ole sitä, että katto lentää ilmaan vaan sitä, että pohja putoaa pois jalkojen alta.” Jumala haluaa tehdä meidät riippuvaiseksi itsestään. Hän näyttää, että meistä ei ole siihen, minkä vain Hän voi tehdä. Mitä enemmän me tarvitsemme Jeesusta, sitä lähempänä me olemme Jumalaa. Ja sitä enemmän Hän voi meitä käyttää. Tasapaino hengellisessä elämässä löytyy aina Jeesuksen läheltä kaikkien jännitteidemme keskellä:

- Raamatun mukaan me olemme syntisiä, mutta armahdettuja.
- Olemme itsessämme vajavaisia, mutta Kristuksessa täydellisiä. 
- Olemme vielä matkalla taivaaseen, mutta Jeesuksessa jo perillä.
- Jumala tahtoo meiltä täydellisyyttä, mutta sitä emme koskaan täällä ajassa saavuta.
- Ihmisten pelastuminen riippuu siitä, kerrommeko me heille Jeesuksesta, mutta toisaalta vain Jumala saa sen aikaan.
- Meillä on Jumala armo, joka vaikuttaa sen, että emme saata olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa… (2Pt 1:8)

Jeesuksessa meillä on tasapaino kaikkien näiden jännitteiden keskellä.