Opetussarjat

Kuuluu sarjaan

Usko, järki ja tunteet
Jarmo Sormunen
37:25
Views: 263

Johdanto

Onko kristillinen usko uskottavaa? Onko se loogista, johdonmukaista? Ja jos on, niin mikä sen logiikka on? Mihin se perustuu? Jokainen kristitty joutuu elämänsä aikana miettimään, mikä on järjen ja uskon suhde. Ensinnäkin, maailmassa on paljon täysin järjetöntä uskonnollisuutta. Myös kristinuskon piirissä on ihan turhan usein heitetty terve järki kaivoon ja uskottu ihan älyttömyyksiä. Järki ja viisaus ovat Jumalan hyviä lahjoja. Niillä on oma paikkansa myös kristinuskossa. Mutta pelastuksen asiassa järjestä voi tulla iso este. Jos emme ymmärrä järkemme rajoja. On hyvä kysyä itseltään, uskonko minä Jeesukseen siksi että se on järkevää? Vai uskonko minä Jeesukseen siksi, että se on totta, vaikka en sitä ihan ymmärtäisikään? Vai uskonko minä Jeesukseen siksi että se on sekä järkevää, ymmärrettävää että totta?

Oma kysymyksensä on se, että missä määrin pelastus edellyttää uskon asioiden ymmärtämistä. Voiko kehitysvammainen pelastua? Kysytäänkö taivaan portilla älkykkyysosamäärää? Alle 80 ei riitä? Me vastaamme helposti, ettei sillä ole merkitystä. Mutta varsinkin täällä länsimaissa me odotamme kaikessa hengellisessä toiminnassamme ihmisiltä ensisijassa rationaalista uskoa. Pään tieto korvaa liian usein ’sydämen ymmärtämisen’. Riittääkö pelastukseen oikeasti se, että uskoo Jeesukseen?

Mä käsittelen tätä aihetta Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kautta, jossa apostoli Paavali avaa tätä uskon ja järjen suhdetta upealla tavalla auki. Korinttolaiset kristityt elivät kulttuurissa, jossa arvostettiin inhimillistä viisautta ja sisäistä voimaa. Maailma kuului älykkäille ja taitaville, fiksuille ja ’filmaattisille’. Onnettaren hylkäämät tyhmät, heikot ja lahjattomat saivat tyytyä kohtaloonsa. Apostoli osoittaa Jumalan ja maailman arvomaailmojen täydellisen erilaisuuden. Se mitä luonnollinen ihminen luulee viisaudeksi, onkin hulluutta, jos se ei perustu Jumalan totuudelle. Samalla kristinusko, jota maailma pitää typeränä hullutuksena, onkin mitä suurinta viisautta, sillä se on totta.

Ilman Jumalaa elävä maailma arvostaa inhimillistä viisautta ja voimaa. Jumalan valtakunnassa omaan viisauteen ja voimaan luottaminen nousee Jumalan voiman ja viisauden esteeksi. Vain itsensä heikoksi ja tyhmäksi tunnustava tulee osalliseksi Hänen armostaan, voimastaan ja viisaudestaan. Siinä missä luonnollinen ihminen etsii salaista tietoa päästäkseen hallitsemaan toisia, on Jumala jo ilmoittanut omilleen salaisuuksista suurimman, sanoman rististä.

Ristin hullutus

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

1Kr 1:18

Roomasta on löydetty ensimmäisiltä vuosisadoilta peräisin oleva seinäkirjoitus, jossa ihmishahmo seisoo aasinpäisen ristiinnaulitun edessä. Samassa yhteydessä on teksti: ’Aleksamenos palvoo jumalaansa’. Tämä pilakuva ilmaisee osuvasti tuon ajan ei-kristitittyjen suhtautumista Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Evankeliumia pidettiin typeränä ja liian yksinkertaisena ratkaisuna synnin ongelmaan. Ajatus Jumalasta, joka sulasta rakkaudesta tuli ja kärsi luomiensa puolesta ristin kuoleman oli hullutusta. “Kukaan ei ole niin tyhmä”, ajateltiin. “Eihän kukaan voi kuolla toisen puolesta. Jokaisen on sovitettava omat syntinsä,” uskottiin.

Raamatun mukaan ihminen, joka loukkaantuu evankeliumiin, joutuu kadotukseen. Jeesuksen sovitustyöstä ei ole mitään hyötyä sellaiselle, joka ei siihen usko. Hän on sokea evankeliumin voimalle. Hänen täytyy kohdata Jumalan tuomio ilman sovittajaa. Ja siksi hän joutuu helvettiin. Mutta sellainen ihminen, joka uskoo Jeesuksen sijaissovitukseen, pelastuu. Hänelle evankeliumi, sana rististä, ei ole hullutusta. Se on voimallinen totuus, joka vapauttaa synnistä ja syyllisyydestä. Siinä tiivistyy Jumalan tuomio syntiä kohtaan ja Hänen rakkautensa syntistä ihmiskuntaa kohtaan. Jeesuksen sovitustyö on loogisinta, johdonmukaisinta, mitä koskaan on tässä maailmassa tapahtunut.

Kun ihmiskunta lankesi tottelemattomuteen Luojaansa kohtaan, kyse oli pahemmasta kuin jostakin pikku virheestä. Se oli majesteettirikos kaikkivaltiasta Pyhää Jumalaa kohtaan. Siksi tuo rikos tarvitsi majesteettisen sovituksen. Vähempi kuin Jumalan oma kuolema ei riittänyt. Siksi Jeesus syntyi ihmiseksi, eli täydellisen elämän ja kuoli meidän puolestamme Golgatan ristillä.

Tämän logiikan mukaan ihminen, joka uskoo Jeesuksen kuolleen hänen puolestaan, pelastuu. On mielenkiintoista, että Paavali mainitsee hullutuksen vastakohdaksi voiman eikä viisautta. Evankeliumi ei ole uskovalle vain viisas ohje tai tietoa pelastuksesta. Se ei ole kaksikymmenkohtainen ohjelma siitä, mitä meidän tulisi elää. Evankeliumissa itsessään on voima synnyttää meissä uutta elämää. Se saa aikaan sisimmässämme uskoa siihen Jeesukseen, josta se kertoo.

Tämän maailman viisaus

Onhan kirjoitettu: »Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi». Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus…

1Kr 1:19-23

Paavali perustelee väitettään, että maailma on sokea evankeliumille, lainaamalla profeetta Jesajaa. Inhimillinen viisaus ja Jumalan viisaus ovat aina olleet keskenään törmäyskurssilla. Jumala tulee kerran rajulla tavalla saattamaan inhimillisen viisauden häpeään. Paavalin kritiikki kohdistuu nimenomaan uskonnolliseen ja filosofiseen viisauteen. (Ei ns. ’kovaan tieteeseen’.) Siellä missä inhimillisten teorioiden avulla yritetään väistää tai romuttaa Jumalan luomia lainalaisuuksia, joudutaan ennemmin tai myöhemmin häpeään.

Käsite viisaat viitannee kreikkalaisiin filosofeihin. Kirjanoppineilla Paavali tarkoittaa nimenomaan juutalaisia lain tuntijoita. Tämän maailman älyniekat tarkoittaa kirjaimellisesti tämän maailman ’väittelijöitä’. Sana viittaa tutkijoihin, jotka kreikkalaisissa akatemioissa yrittivät päästä elämän totuuksien jäljille. Suomalainen käännös älyniekat on osuva. Siinä on juuri sitä ironiaa, jolla Paavali suhtautui maailmalliseen viisauteen.

Paavalin mukaan kaikki Jumalaa vastaan nostettu inhimillinen älykkyys ja viisaus on ikuisuuden valossa mitä suurinta hulluutta. Meidät kun tuomitaan kerran, ei älykköjen ja filosofien luomien rakennelmien, vaan Jumalan pysyvän totuuden mukaan. Jumala näki hyväksi pelastaa ihmiset ristin sovitustyön kautta eikä mitenkään toisin.

Oli mitä suurinta viisautta, että pelastusta ei suunniteltu inhimillisen viisauden varaan. Se ei olisi pystynyt pelastamaan ketään. Evankeliumi ei siksi ole hulluutta, vaan järkevintä, minkä varaan ihminen koskaan voi elämänsä rakentaa.

Kuitenkin inhimillinen viisaus leimasi ja leimaa Jumalan pelastussuunnitelman hullutukseksi. Luonnollinen tapa suojautua totuudelta on asettaa se naurun alaikseksi. Silloin sitä ei tarvitse ottaa vakavasti eikä vastaan. Juutalaiset arvostivat tunnustekoja.

Ihmeillä oli merkittävä rooli monissa ratkaisevissa Israelin kansan vaiheissa. Mutta tunnustekojen merkitys ylikorostui. Niistä tuli totuuden mitta. Kun juutalainen sitten kohtasi evankeliumin, joka puhui Jumalan kärsimyksestä ja häpeällisestä kuolemasta, hän torjui sen mielettömyytenä. Kaikkivaltias ja väkevä Jumala ei voi kärsiä ja kuolla. Vaikeneva, inhimilliseen heikkouteen alistuva Jumala oli mahdottomuus ja skandaali juutalaiselle mielelle.

Kreikkalaiset taas arvostivat inhimillistä ajattelua. Heille uskonnollisella totuudella oli merkitystä vain, jos se oli oikein esitetty, ja jos se kirkasti ihmisen ajatuksen lentoa ja ylevyyttä. He arvostivat yli kaiken omia ajattelijoitaan. Heitä loukkasi oppi, jonka mukaan inhimillisen ajatuksen voima ei riittänyt pelastamaan ihmistä, vaan jonkun täytyi tulla ja kuolla toisten puolesta. He halveksivat inhimillistä heikkoutta ja vapaaehtoista kärsimystä. He leimasivat sen tyhmyydeksi.

Moni ihminen torjuu tänäänkin Raamatun sanoman Kristuksesta. Toisia se loukkaa, toisille se ei riitä. Luonnolliselle ihmiselle puhe rististä on vastenmielistä. Jeesuksen uhrikuolema tuomit-see meidät ja meidän ylpeytemme. Jos näet hyväksymme uhrikuoleman, hyväksymme myös sen, että Jeesus kuoli meidän syntiemme ja syntisyytemme tähden.

Emme kuitenkaan pidä ajatuksesta, että olisimme syntisiä, jotka teemme syntiä ja tarvitsemme sovitusta. Siksi moni haluaa pitää ristiinnaulitun Jeesuksen mahdollisimman kaukana omasta elämästään. Moni tekee sen leimaamalla kristinuskon haihatteluksi ja vouhotukseksi. Toisten mielestä evankeliumi on liian yksinkertaista. He loukkaantuvat siihen, että sitä ei voi ansaita, että siihen ei voi itse lisätä mitään, että se on otettava vastaan sellaisenaan.

Syy evankeliumin torjumiseen ei siis ole itse evankeliumissa, vaan ihmisen syntisyydessä. Me löydämme halutessamme minkä tahansa syyn ristin sanoman hylkäämiseen. Sillä me emme luonnostamme rakasta Jumalaa, vaan vihaamme Häntä.

Jumalan viisaus

...Mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.

1Kr 1:24-25

Siinä missä Kristus on toisille kompastuskivi tai halveksittava hullutus, Hän on uskovalle maailman suurin voima ja viisaus. Kristuksen kautta me näemme maailman, itsemme ja lähimmäisemme oikeassa valossa. Se mikä ihmisten mielestä näyttää Jumalan toiminnassa hulluudelta, onkin mitä suurinta viisautta. Se mikä ihmisten mielestä osoittaa Jumalan heikkoutta, onkin sellaista voimaa, josta he eivät osaa uneksiakaan.

Usko Kristukseen muuttaa ihmisen koko maailmankatsomuksen. Uskoon tullessamme me saamme aivan uudet silmälasit, joiden läpi maailma näyttää toisenlaiselta kuin ennen. Noissa laseissa on neljä perusväriä: luomisen vihreä, syntiinlankeemuksen musta, Golgatan ristin verenpunainen ja tulevan kirkkauden kultainen. Näiden lasien läpi näemme Jumalan logiikan, Jeesuksen merkityksen ja suuruuden.

Ilman Häntä meitä ei olisi edes olemassa, sillä Raamatun mukaan Hän oli luomassa maailman. Ilman Häntä meillä ei olisi sovitusta, vaan olisimme kaikki vielä synneissämme. Ilman Häntä meillä ei olisi myöskään toivoa taivaasta, vaan joutuisimme väistämättömästi kadotukseen.

Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista…

1Kr 1:26

Jumalan toiminta on ollut aina ristiriidassa maailmallisen viisauden kanssa. Tämä tulee selvästi ilmi esimerkiksi siinä, millaisia ihmisiä Jumalan kansaan kuuluu. Korintton seurakunnassa ei ollut monia yhteiskunnallisesti arvostettuja, rikkaita, inhimillisesti viisaina pidettyjä tai arvostetuista suvuista polveutuvia uskovia. Jumala valitsi rupusakkia. Jos ihminen olisi saanut päättää tuon seurakunnan koostumuksesta, olisi joukossa ollut paljon enemmän hyvin toimeen tulevaa ja julkista arvostusta nauttivaa väkeä. ”Jos se julkkis tai se vaikuttaja tulis uskoon, niin sitten evankeliumi todella leviäis!” Jumalan työ kuitenkin menee eteenpäin kaikkein tehokkaimmin tavallisten uskovien kautta.

Isokenkäisiä on ollut kristillisessä seurakunnassa aina hyvin vähän. Tämä saattaa johtua siitä, että kristilliset arvot ovat tietyssä mielessä ristiriidassa niiden arvojen kanssa, jotka auttavat ihmistä yhteiskunnalliselle huipulle. Poliittisen ja taloudellisen vallan käyttäjien tunnusomaisimpina piirteinä ei yleisesti pidetä nöyryyttä, rehellisyyttä ja lähimmäisen rakastamista. Tehokkuus, häikäilemättömyys ja toisten hyväksi käyttäminen ovat niitä käytännön avuja, joilla useimmat vallan huipulle nousevat.

On ymmärrettävää, että tällaisen arvomaailman käytännössä sisäistänyt ihminen ei hakeudu yhteisöön, jossa korostetaan laupeutta, armoa ja keskinäistä hyväksyntää. En tahdo niputtaa kaikkia päättäjiä itsekkäiden arvojen suosijoiksi. Eikä itsekkyys, ylpeys ja kovuus ole vain heidän kiusauksensa. Sitä löytyy paljon lähempää, omasta sisimmästäni. Eivätkä toki kaikki päättäjät uhraa kristillisiä arvoja tehokkuuden ja vallan alttareille. Mutta kiusaus siihen on suuri, niin politiikassa, talouselämässä kuin muillakin yhteiskunnallisilla alueilla.

Jumalan valintaperusteet

...Vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole…

1Kr 1:27-28

Jumalan valinta ei perustu inhimilliseen viisauteen, kyvykkyyteen, arvokkuuteen tai kuuluisuuteen. Jumala valitsee ne, joille evankeliumi kelpaa. Armo Jeesuksessa sulkee pois inhimillisen ansion ja erinomaisuuden. Jumala ei rakenna seurakuntaansa inhimillisen voiman ja kykyjen varaan. Hän käyttää heikkoja, jotta Hänen voimansa ja armonsa ei peittyisi inhimilliseen erinomaisuuteen. Hän tekee omansa heikoksi, jota tämä tarvitsisi Hänen voimaansa ja apuaan.

On mielenkiintoista seurata jonkun viisaan ja arvostetussa asemassa olevan ihmisen uskoontuloa. Vaikka hänen älykkyysosamääränsä ylittäisi kaikki laaditut taulukot, hän on kuin pieni lapsi Kristuksessa. Hän on yhtä talutettavassa kunnossa kuin jokainen muukin Jeesuksen löytänyt. Hänkin tarvitsee hoitoa, vaippojen vaihtoa ja maitoa. Häntäkin on opetettava tuntemaan Kristus ja Hänen sanansa. Hänkään ei ole seppä syntyessään.

Kysyin alussa voiko kehitysvammainen pelastua. Varmasti voi! Miten? Kuulemalla Jeesuksesta ja turvaamalla häneen niin hyvin kuin ikinä osaa. Ihan samalla tavalla mekin pelastumme. Turvaamalla Jeesukseen niin hyvin kuin osaamme.

Me laitamme pelastukselle liian usein milloin mitäkin ehtoja. Milloin evankeliumin oikean ymmärtämisen, milloin sen tunteissa tuntemisen tai jonkin ulkoisen kokemisen. Raamattu ei kuitenakaan laita ehdoksi kuin yhden ainoan: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin Sinä pelastut!”