Opetussarjat

Kuuluu sarjaan

Joosuan menestystarina
Jarmo Sormunen
45:42
Views: 92

Aloitamme tänään tämän syksyn viimeisen opetussarjan ”Joosuan menestystarina”. Viime kuussa meillä oli Sataman Illoissa aiheena ”Menestys vai menetys?”. Käsittelimme muun muassa niin sanottua menestysteologiaa ja sen haasteita tämän ajan kristityille. Menetysteologiasta on käsitteenä tullut hyvin negatiivinen, mikä johtuu siihen liittyvistä opillisista korostuksista. Esimerkiksi väärästä suhteesta Jumalan ajalliseen siunaukseen, rahaan, terveyteen, menestykseen tai kärsimykseen ja heikkouteen. Kyse on pohjimmiltaan uskonnollisesta itsekkyydestä, jossa kaikki on laitettu palvelemaan minun onnellisuuttani ja hyvnvointiani. Ei Jumalan kunniaa! On kuitenkin olemassa myös oikeanlaista menestysteologiaa, joka tuo Jumalalle kunnian. Raamattu on sitä täynnä. Raamatussa on monia menestyviä sankareita, joita

Jumala käytti valtavalla tavalla valtakuntansa eteenpäin menemiseksi. Jotka saivat voittoja Jumalan nimessä. Mutta he kaikki olivat tavalla tai toisella kärsiviä sankareita, kärsiviä voittajia. Niilo Yli-Vainio sanoi aikoinaan: ”Sitä ihminen jotenkuten kestää, että hänellä on rahaa ja mainetta. Mutta ei sitä, että Jumala häntä käyttää…” Meillä on ihmisinä taipumus vetää aina välistä, etsiä kaikessa omaa kunniaamme. Ja siihen Jumala ei suostu. Vrt. Purjelaiva. Mitä suurempi laiva, sitä kovempi vauhti. Mitä kovempi vauhti, sitä isommat purjeet. Mitä isommat purjeet, sitä isompi köli. Jotta laiva pysyisi pystyssä. Mitä enemmän Jumala ihmistä käyttää, sitä isommat vastapainot hän
tarvitsee. Jotta hän ei ylipistyisi ja lankeaisi. Jotta hän muistaisi kaiken kunnian kuuluvan yksin Jumalalle.

Sen lisäksi, että tässä ajassa etsitään kovasti ihmisen kunniaa, me elämme eräänlaista instant -elämää. Meillä on pikakahvia, pikaruokaa, pikapesua, pikavippejä ja pikadieettejä. Kaikki pitää saada heti ja sassiin. Odottaminen nähdään lähinnä ajan haaskaamisena. Usein tämä instant -elämä tunkeutuu myös hengellisiin ympyröihin. Kuitenkaan sellaista asiaa kuin pikakristillisyys ei ole olemassa. Hengellinen kasvu vaatii aina aikaa, nöyryyttä ja odottamista. Yksi Vanhan testamentin kirkkaimpia sankareita oli sotapäällikkö Joosua, joka sai tehtäväkseen viedä Israelin kansa perille luvattuun maahan ja valloittaa se Jumalan kansalle. Joosuan nimi on samaa juurta kuin Jeesuksen ja se tarkoittaa ”Jahve on pelastus tai Jahvessa on pelastus”. Joosuan voikin nähdä monella tavalla yhtenä Jeesuksen tyyppikuvana Vanhassa testamentissa. Kuten Joosua vei kansan Luvattuun maahan, niin Jeesuskin vie oman kansansa Luvattuun maahan. Niinkuin Jeesus joutui odottamaan julkisen toimintansa alkua, samoin Joosua. Jos jo Jeesuksesta sanotaan heprealaiskirjeessä: Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden…, niin kyllä Joosuakin tarvitsi samaa koulua. Kaikkein tärkein oppiaine Joosuan kasvussa johtajaksi oli nöyryys. Sillä ilman nöyryyttä ei ole todellista siunausta ja menestystä. Siksi harkitsin tämän opetuksen otsikoksi ”Noyryys ja menestys”. Ja nöyryyden oppimiseksi hän tarvitsi mentoria, kasvattajaa, kouluttajaa.

Mooseksen kirjoissa on kaksi erityistä mainintaa, joissa Herra käski Mooseksen mentoroida Joosuaa. Ensimmäinen kehotus löytyy Toisesta Mooseksen kirjasta:

Herra sanoi Moosekselle: 'Kirjoita tämä kirjaan, ettei se unohdu, ja teroita se Joosuan mieleen...

2Ms 17:14

Toinen suora kehotus löytyy 40-vuotisen vaelluksen jälkeen Viidennestä Mooseksen kirjasta:

'Nouse Pisgan huipulle ja katso länteen, pohjoiseen, etelään ja itään. Katsele tarkkaan kaikkea, sillä sinä et saa mennä Jordanin yli. Anna
Joosualle ohjeet, rohkaise ja vahvista häntä. Hän johtaa tämän kansan Jordanin yli ja antaa sille omaksi sen maan, jonka sinä vuorelta näet.'"

5Ms 3:27-28

Jumala ei vain kutsu ja lähetä ihmistä palvelutehtävään, vaan hän myös haluaisi antaa hänelle ihmisen opastamaan ja valmistamaan häntä. Näin Hän haluaisi toimia tänäänkin. Jumala kehotti Moosesta opastamaan Joosuaa. Tämän lisäksi Mooseksen oma elämä ja esimerkki kasvattivat Joosuasta sankarin, menestyjän ja voittajan. Se mitä Joosua kaikkein eniten tarvitsi kasvussaan, oli rohkaisua! Siksi Jumala sanoi Moosekselle:

Vala häneen rohkeutta

5Ms 1:38

Rohkaise ja vahvista häntä

5Ms 3:28

Mooseksen tehtävä oli tukea ja vahvistaa Joosuassa niitä puolia, joita hän tarvitsi tulevassa tehtävässään. Mekin tarvitsemme rohkaisijaa, joka valaa meihin rohkeutta niillä alueilla, joilla me sitä eniten tarvitsemme! Niitä alasvetäjiä on ihan tarpeeksi :). Joosua oppi Moosekselta hengellisen taistelun periaatteet. Ja yksi ensimmäisistä oli rukouksen merkitys Jumalan siunauksissa.

I RUKOUS JA SIUNAUS

Refidimissä kävivät amalekilaiset israelilaisten kimppuun. Mooses sanoi Joosualle: "Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni." Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa. Herra sanoi Moosekselle:

Kirjoita tämä kirjaan, ettei se unohdu, ja teroita se Joosuan mieleen: 'Minä pyyhin pois maan
päältä amalekilaiset ja heidän muistonsakin.’

2Ms 17:8-14

Näihin aikoihin Joosua oli noin neljäkymmentävuotias nuorukainen, sotapäällikkö, joka oli lähtenyt yhdessä kaksimiljoonaisen kansan kanssa Egyptistä. Hän oli nähnyt, mihin Jumala pystyi. Hän oli nähnyt vitsaukset, Punaisen meren ylityksen, faaraon joukkojen hukkumisen. Hän oli nähnyt miten Jumala antoi leipää taivaasta ja vettä kalliosta. Hän tiesi Jumalan voiman. Mutta samalla hänen täytyi oppia riippuvaisuutta tästä Jumalasta. Sillä ilman Häntä Joosua ei voinut tehdä mitään. Jumala teki ihmeet, ei ihminen. Refidimin taistelu opetti Joosualle rukouksen merkitystä Jumalan taisteluissa. Mooses vetäytyi ylös kukkulan laelle, ei jännittämään ja pelkäämään,
vaan rukoilemaan Joosuan johtamalle armeijalle voittoa. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat ylhäällä ja ylistyksessä, niin kauan Joosua oli niskan päällä. Mutta heti kun hänen kätensä vaipuivat, amalekilaiset alkoivat jyrätä. Niinpä Mooses sai apuja Aaronilta ja Huurilta. He asettivat miehen istumaan kiven päälle ja kannattivat toinen hänen vasenta ja toinen oikeaa kättään ylhäällä. Näin Mooses jaksoi rukoilla kädet ylhäällä useita tunteja ja Israel nujersi amalekilaiset. Joosua oppi riippuvaisuutta rukouksesta. Hän tarvitsi tehtävissään toisia, heidän esirukouksiaan. Kun hän ei voinut rukoilla taistelun tiimellyksessä, toiset tekivät sen hänen puolestaan. Sillä Jumalan valtakunta ei ole koskaan ykstityisyritys. Tämän läksyn Joosua muisti varmasti koko ikänsä. Jumalan voimaa ei voi korvata inhimillisin voimin. Juuri tässä yhteydessä, juuri tämän asian, Jumala ensimmäisenä kehotti teroittamaan Joosuan mieleen.

Sovellutus:
Mihin Sinä luotat etsiessäsi Jumalan siunausta ja menestystä? Suunnitelmat ja strategiat ovat tärkeitä. Mitään ei saa aikaan vain istumalla ja uskomalla. Vaivannäkö kannattaa. Meidän tulee lähteä liikkeelle, jotta Jumalan valtakunta leviäisi mahdollisimman laajalle. Mutta ilman rukousta meidän oma tekemisemme jää pelkäksi touhuiluksi. Rukous antaa toimintaamme siunauksen. ”Missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta. Missä ei ole rukousta, siellä voi olla paljon touhua, mutta ei siunausta.” Tämän ymmärtämistä ja muistamista me tarvitsemme myös Satamassa. Ilman rukousta meidänkään toiminnassamme ei ole siunausta ja menestystä. Toinen läksy, jonka haluan ottaa esiin Joosuan ja Mooseksen mentoroinnista liittyy jumalasuhteen hoitamiseen. Ilman suhdetta Jumalaan meillä ei ole todellista siunausta. Elävä suhde Jeesuksen tuo hengellisen menestyksen.

II JUMALASUHDE JA SIUNAUS

Jonkin aikaa tuon taistelun jälkeen Jumala kutsui Mooseksen ylös Hoorebin vuorelle. Ja Joosua lähti hänen kanssaan. Herra sanoi Moosekselle: "Nouse tälle vuorelle minun luokseni ja odota täällä. Minä annan sinulle kivitaulut, joihin olen kirjoittanut lain ja käskyt, että voisit opettaa ne kansalle.” Mooses lähti palvelijansa Joosuan kanssa nousemaan Jumalan vuorelle. Vanhimmille hän sanoi:

"Pysykää täällä, kunnes palaamme luoksenne. Ovathan Aaron ja Hur täällä teidän luonanne. Jos jollakulla on kysyttävää, kääntyköön heidän puoleensa.” Sitten Mooses nousi vuorelle, ja vuori peittyi pilveen.

2Ms 24:12-15

Joosua näki, että Mooseksella oli Jumalaan aivan erityinen suhde. Hän näki Jumalan valtuuttaneen tämän miehen välikappaleekseen. Jumala antaisi Mooseksen kautta omat käskynsä kansalleen, käskyt joihin sisältyisi valtava siunaus. Siksi hänelle ei tullut mieleenkään havitella paikkaa kansan johtajana. Hänen tehtävänsä oli palvella Moosesta, seurata vierestä ja oppia. Hyppään vähän eteenpäin Mooseksen Toisessa kirjassa lukuun 33.

Ja Herra puhui Moosekselle kasvoista kasvoihin, niin kuin ihminen puhuu toiselle ihmiselle. Sitten Mooses palasi leiriin, mutta hänen palvelijansa, nuori Joosua, Nunin poika, ei milloinkaan poistunut teltan läheisyydestä.

2Ms 33:11

Paitsi, että Joosua oppi kunnioittamaan Moosesta Jumalan miehenä, hän oppi tältä säännöllisen jumalasuhteen hoitamisen merkityksen. Tässä vaiheessa Mooses ja Joosua olivat palanneet Hoorebilta ja käyneet siellä jo toisenkin kerran. Joosua näki Jumalan laskeutuvan tulenpatsaassa tai pilvenpatsaassa sen ilmestymajan päälle, jonka ohjeet Mooses vuorella sai. Ja hän näki pilven tai patsaan nousevan myös ylös sen merkiksi, että kansan piti lähteä liikkeelle. Ilmeisesti Joosualla oli aivan erityinen tehtävä vartioida ilmestysmajaa, koskapa hän ei millonkaan poistunut teltan läheisyydestä. Hän näki aina, kun Mooses meni telttaan, kuuli hänen keskustelevan Jumalan kanssa ja tulevan ulos teltasta. Hän näki Mooseksen kosvojen loistavan ylimaailmallista valoa. Ja hän näki senkin, kuinka tuo valo oli kadonnut Mooseksen kasvoilta seuraavaan päivään mennessä. Ja näki sen taas tarttuvan Jumalan kohtaamisessa. Joosua näki Mooseksen tarvitsen jumalayhteyttä. Ilman sitä Mooses ei olisi mitään. Hän oppi itsekin tarvitsemaan Jumalaa päivittäin - vaikka hänen suhteensa ei koskaan ihan samanlaiseksi Jumalan kanssa tulisikaan. Mielenkiintoinen on Mooseksen maininta nuoresta Joosuasta. Ilmeisesti yli kahdeksankymppisen Mooseksen silmissä nelikymppinen Joosua oli nuori kloppipoika.

Sovellutus:
Onko Sinulla elävä suhde Jeesukseen? Käytkö Hänen neuvotteluissaan päivittäin? Oletko jatkuvassa puheyhteydessä Häneen? Tarttuuko Jumalan kirkkaus ja siunaus Sinuun? Jumalan siunaus ja menestys ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten läheinen suhde meillä on Jeesuksen. Miten sinä hoidat omaa jumalasuhdettasi? Kyse ei ole systeemistä tai tekniikasta, menestyksen avaimista, ’tempusta ja miten se tehdään’. Kyse on päivittäisestä yhteydestä ja riippuvaisuudesta Jumalasta.

III ÄLÄ PROVOSOIDU!

Seuraavana keskityn kolmanteen läksyyn, jonka Joosua oppi Mooseksen elämää seuratessaan. Palataan hieman takaisin Mooseksen ja Joosuan ensimmäisen Hoorebin
reissuun… Mooses lähti laskeutumaan vuorelta kantaen kahta liitontaulua, joihin oli kirjoitettu molemmin puolin. Taulut olivat Jumalan tekemät, ja niihin kaiverrettu kirjoitus oli Jumalan kirjoittama. Kun Joosua kuuli kansan meluavan, hän sanoi Moosekselle:

"Leiristä kuuluu taistelun pauhu.” Mutta Mooses vastasi: -- Ei sieltä kaiu voitonhuuto, ei siellä valiteta tappiota, laulua minä sieltä kuulen. Kun Mooses saapui leiriin ja näki sonnin ja villin karkeloinnin, hänen vihansa syttyi ja hän paiskasi taulut murskaksi vuoren juurelle.

2Ms 32 15-19

Mahtoiko johtua sotilastaustasta, että Joosua tulkitsi israelilaisten leiristä kaikuneen äänen taistelun ääniksi. Ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen… Joosuan kommentti saattoi johtua myös hyväuskoisudesta. Hän ei ollut kohdannut inhimillistä raadollisuutta ihan samalla tavalla kuin Mooses. Se mitä Joosua seuraavana oppi, liittyi Mooseksen inhimilliseen rajallisuuteen. Vaikka hän oli Jumalan mies, hän oli myös erehtyväinen. Mooses hermostui. Kansan touhu oli hänen mielestään kohtuutonta ja
mieletöntä. Sillä aikaa kun hän oli paastonnut ja rukoillut ja valvonut pilvisellä vuorella Jumalan kirjoittaessa käskyjä pyhällä sormellaan, kansa oli heittäytynyt viihteelle ja palvomaan egyptiläisiä jumalia. Mooseksella keitti yli. Hän reagoi juuri niin kuin jokainen meistäkin luonnostamme reagoisimme: ”Tässä on, pidä tunkkis!!!” Hän suuttui ja
heitti lain taulut rikki kallioon. Joosua näki tämän vierestä ja oppi ihan käytännössä, miten hänen ei tulisi johtajana toimia. Ei pidä provosoitua jos provosoidaan!

Sovellutus:
Yksi sosiaalisen kanssakäymisen kultaisia ohjeita on periaate, jonka mukaan lapselliseen käyttäytymiseen ei pidä reagoida lapsen tasolla. Meidän, niin kristittyjen kuin ei-kristittyjenkin, vanhempien yleisin kasvatusvirhe on vastata lapsen kiukkuun kiukulla. Tai sitten me otamme vanhemman ylhäältä päin tulevan asenteen ja läksytämme lapsemme järjestykseen. Kumpikaan reaktio ei ratkaise ristiriitaa, saati auta lasta ymmärtämään tilannetta. Asiantuntijoiden mukaan meidän tulisi ottaa kypsän aikuisen
asenne, ei alentuva ja ylhäältäpäin tuleva suhtautuminen. Aikuinen ei ota asioita henkilökohtaisesti vaan suhtautuu niihin objektiivisesti. Ja sama pätee myös muihin ihmissuhteisiimme. Jos ’muurimme pettää’, jos antaudumme kiukkumme valtaan, olemme hävinneet tilanteen. Siksi kun joku seuraavan kerran syyttää Sinua jostakin, pyydä Jumalalta armoa olla reagoimatta heti, ottaa aikuisen kristityn asenne ja nähdä niihin syihin, miksi toinen Sinua syyttää.

IV USKO JA SIUNAUS

Neljäs ja tällä kertaa viimeinen, Joosuan oppima läksy, liittyy uskon ja siunauksen väliseen suhteeseen.

Kaikki israelilaiset nurisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat
heille: "Kunpa olisimme saaneet kuolla Egyptissä! Kunpa edes saisimme kuolla täällä autiomaassa! Miksi Herra vie meidät tuohon maahan? Me kaadumme taistelussa, ja naisemme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Parempi meidän olisi palata Egyptiin.” He sanoivat toisilleen: "Valitaan uusi johtaja ja palataan Egyptiin!” Silloin Mooses ja Aaron painoivat kasvonsa maahan yhteen kokoontuneiden israelilaisten edessä. Mutta Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika, jotka myös olivat olleet mukana tiedusteluretkellä, repäisivät vaatteensa ja sanoivat israelilaisille: "Maa, jota kävimme tutkimassa, on hyvä ja ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, hän vie meidät tuohon maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa, ja antaa sen meille. Te ette saa kapinoida Herraa vastaan! Älkää myöskään pelätkö sen maan asukkaita, meille he ovat pelkkä suupala. Heidän jumalansa ovat hylänneet heidät, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää siis pelätkö heitä! Kansa uhkasi kivittää Joosuan ja Kalebin hengiltä, mutta silloin Herran kirkkaus ilmestyi pyhäkköteltassa, niin että kaikki sen näkivät.

4Ms 14:2-10


Luottamus Jumalaan antoi Joosualle ja Kaalebille rohkeuden uskoa Jumalalta suuria. Vaikka usko on aina Jumalan antamaa, Hän sitoutuu siihen ja siunaa sen
omansa elämässä. Hän noteeraa ja siunaa meidänkin uskomme, uskalluksemme Häneen. Sillä niinkuin tuossa tilanteessa kymmenen kahdestatoista meni puihin,
eikä uskonut Jumalan voimaan, samoin käy tänäänkin. Toiset uskovat Jumalan voivan viedä meidät läpi mahdottomimmankin haasteen ja Jumala siunaa tuon uskon hengellisellä menestyksellä. Mutta toiset eivät jaksa uskoa Jumalata suuria, eivätkä myöskään koe samalla tavalla Hänen siunauksiaan. Nämä kaksi miestä olivat loputa ainoat, jotka pääsivät perille Kanaanin maahan niistä, jotka olivat lähteneet Egyptistä. Kyllä Jumala siunaa rohkean uskon - ja pitää siitä kunnian itsellään!

Sovellutus:
Miksi toiset saavat nähdä enemmän Jumalan ihmeitä kuin toiset? He odottavat niitä Jumalalta. He ottavat huomioon ihmeiden
mahdollisuuden jokapäiväisessä elämässään. He uskovat Jumalan tekevän ihmeitä myös tänään. Ja näkevät niitä ihan käytännössä. Sen verran kuin Jumala näkee heidän kestävän. Tämä on mielestäni ihan oikeaa menestysteologiaa.

Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, Jumala, sinä jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, valitse israelilaisille päämies, joka pystyy
käskemään heitä ja johtamaan heitä kaikessa, mitä he tekevät. Muuten Herran kansa on kuin lammaslauma, jolla ei ole paimenta."Herra sanoi Moosekselle: "Kutsu luoksesi Joosua, Nunin poika, jossa on oikea henki ja mieli, ja siunaa hänet panemalla kätesi hänen päänsä päälle. Vie hänet pappi Eleasarin ja kansan eteen ja aseta hänet tehtäväänsä kaikkien nähden. Siirrä häneen omaa voimaasi ja kunniaasi, niin Israelin kansa tottelee häntä.

4MS 27:15-20

Tässä vaiheessa Joosua oli 85 -vuotias nuorukainen. Hän oli odottanut Jumalan koulussa, kunnes hänet asetettaisiin kansan johtajaksi. Ja hän sai ihan yllin kyllin toimia vielä tuossakin tehtävässä - 110 -vuotiaaksi asti, 25 vuotta! Minua puhuttelee Joosuassa kaikkein eniten hänen asenteensa, malttinsa ja nöyryytensä. Hän oli ammattisotilaana toiminnan mies ja varmasti hänellä olisi ollut kassillinen ideoita ja neuvoja Moosekselle. Mutta hän malttoi odottaa ja ottaa oppia. Juuri nöyryys oppia toiselta on kallisarvoisimpia ominaisuuksia Jumalan ihmisessä ja erityisesti hengellisessä johtajassa. Ja kun Mooses siunasi Joosuan johtajaksi, hän sai saman voiman ja
auktoriteetin. Mooseksen siunaus tarttui tähän nuorukaiseen. Mikä oli se salaisuus, joka piti Joosuan pystyssä kaikissa edessä olevissa taisteluissa ja haasteissa? Uskon tuon salaisuuden olleen Joosuan ja Mooseksen suhteessa. Onko Sinulla joku, jolta voisit oppia? Onko Sinulla joku, jolle voisit jakaa sitä, jota Jumala on Sinulle opettanut?