Opetussarjat

Kuuluu sarjaan

Hurja Remontti
Jarmo Sormunen
43:38
Views: 131

Kuulin tällä viikolla uutisista, että suomalainen rakennussektori on alkanut elpyä lamasta odotettua nopeammin. Nostokurjet palaavat maisemiin. Omakotialueilla on taas kuhinaa. Monet siirtyvät television rakentamisohjelmien äärestä luomaan itse unelmiensa kotia…  Rakentamisesssa on tärkeintä visio. Pitäisi tietää, mitä rakennetaan, kenelle rakennetaan, minne ja miten rakennetaan. Suomessa on paljon esimerkkejä huonosta visiosta. Esimerkiksi 70-luvun aravarakentamisessa tehtiin paljon ja halvalla - isoja taajamia, jotka slummiutuivat aika nopeasti. Nämä halvat asuma-alueet ovat tulleet pitemmän päälle äärimmäisen kalliiksi.

Kristillistä seurakuntaa verrataan Raamatussa rakennukseen, jonka pääarkkitehti on Jumala. Perustuksen rakentajat ovat apostoleja ja rakennusmiehet Jeesukseen uskovia kristittyjä. Tälläkin rakennustyömaalla on hirmuisen tärkeää tietää, mitä olemme tekemässä. Meillä on Satamaseurakunnassa tähän liittyvä hyvin konkreettinen haaste. Olemme rakentamassa Turkuun uutta paikallisseurakuntaa. Meidän pitää tietää, kenelle sitä rakennamme, mille perustukselle sitä teemme, millaisen seurakunnan haluamme ja miten pääsemme tähän päämäärään. Jumala on antanut piirustukset. Meidän pitäisi osata lukea niitä. Mutta me emme tarvitse visiota ainoastaan uuden seurakunnan rakentamiseen. Myös tämä rakas kahdeksan vuotias Jyväskylän Satama tarvitsee jatkuvaa rakentamista ja visiota. Se elää jatkuvasti. Sitä pitää hoitaa. Siksi meidän on koko aika mietittävä, mihin olemme menossa ja miten meidän pitäisi seurakuntaamme remontoida. Sillä jos ei sitä hoida, se rapistuu. Uudessa testamentissa annetaan paljon hyviä ohjeita seurakunnan rakentamiseen. Mutta myös Vanhassa testamentissa on erityisesti yksi kirja, josta löydämme kallisarvoisia periaatteita Jumalan tahdon mukaiseen työhön. Ja tuota kirjaa aiomme Malmbergin Arton kanssa tässä kolmen illan sarjassa käsitellä. Nehemia, yksi juutalainen maallikko (rakentamisen suhteen), keskellä ei mitään, sai vision, näyn, sisäisen kutsun lähteä rakentamaan Jerusalemiin muuria. Hänellä ei ollut tarvittavaa koulutusta. Eikä varoja. Eikä rakentajiakaan. Mutta hänellä oli kutsu! Ja hän oli johtaja! Mutta mistä hän tiesi, oliko tuo kutsu Jumalasta vai ei?

Kutsu

Nehemian, Hakaljan pojan, kertomus. Kislev-kuussa, kahdentenakymmenentenä vuotena, minun ollessani Suusanin linnassa, tuli Hanani, eräs minun veljistäni, ja muita miehiä Juudasta. Ja minä kyselin heiltä uutalaisista, siitä pelastuneesta joukosta, joka vankeudesta palanneena oli jäljellä, ja Jerusalemista. Ja he sanoivat minulle: "Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut”.

Neh 1:1-3

Nehemian kirjan tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Persiaan ja Juudeaan. Vuonna 587 eKr Babylonia oli valloittanut Nebukadnessarin käskystä Jerusalemin ja vienyt juutalaiset pakkosiirtolaisuuteen. Kun Persia sittemmin v. 539 valloitti Babylonian, toimi kuningas Kyyros juuri päinvastoin kuin Nebukadnessar aikoinaan. Hän antoi käskyn päästää juutalainen kansa takaisin omaan maahansa ja rakentaa Jerusalemiin temppeli omalle Jumalalleen, Jahvelle. Esran kirja, joka aiemmin kuului yhteen Nehemian kirjan kanssa, kertoo tästä juutalaisten paluusta ja monivaiheisesta temppelin rakentamisesta. Juutalainen kansa oli vihdoin päässyt takaisin isiensä maahan. Tosin läheskään kaikki heistä eivät tuolloin palanneet Juudeaan, monet jäivät asumaan uuteen kotimaahansa. Mutta Jumala näytti kääntäneen kansansa kohtalon. Temppeli oli pystyssä, uhreja uhrattiin, Jumalaa palvottiin ja tulevaisuus näytti hyvältä.

Kuka oli tämä Nehemia? Hän oli juutalainen, vähemmistön edustaja, Persian pääkaupungissa Susanissa. Monen juutalaisen pakkosiirtolaisen, kuten esim. Danielin, tavoin hänkin oli edennyt huikeasti urallaan - aina aikansa mahtavimman kuninkaan Arthakserkses ensimmäisen juomanlaskijaksi. Nehemia oli eräänlainen huipputurvamies, yksi vaikutusvaltaisimpia virkamiehiä koko hovissa. Juomanlaskijan tehtävä oli ensin maistaa kuninkaalle tarjottavaa viiniä ja sitten ojentaa se hänelle. Näin varmistettiin, ettei juoma ollut myrkytettyä. Juomanlaskijan täytyi olla luotettava, tarkkasilmäinen, hyvin perillä kuninkaan viinin valmistuksesta, varastoinnista ja kuljetuksesta. Olihan hänen omakin henkensä pelissä. Joten Nehemia oli kyvykäs ja oppinut mies.

Nyt oli kulunut noin 150 vuotta siitä, kun juutalaiset oli tuotu pakkosiirtolaisuuteen, noin 110 vuotta siitä, kun ensimmäinen kansanosa oli palannut Jerusalemiin ja vajaat 90 vuotta siitä temppeli oli valmistunut. Nehemia kuulee veljeltään surullisia uutisia. Olosuhteet Jerusalemissa olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Juutalainen kansa sai kyllä uskoa Jumalaansa ja palvoa Häntä temppelissä. Mutta heidän elinolosuhteensa olivat kurjat. Heitä häpäistiin uskonsa ja temppelinkin tähden. Maassa asuva ns. sekakansa teki kaikkensa, että juutalaisten kansallinen identiteetti ei vahvistuisi. Isona syynä kurjiin olosuhteisiin tämä sanansaattaja näki sen, että Jerusalemin muurit olivat edelleen raunioina, portit hajallaan ja kaupunki avoin kaikkien tulla ja mennä. Noihin aikoihin nimenomaan muuri kaupungin ympärillä takasi itsemääräämisvallan ja turvallisuuden. Temppelistä huolimatta Jerusalem oli kaikkien uskontojen ja kaikenlaisten valtaherrojen avointa riistaa.

Tuota Jerusalemiin palanneiden maahanmuuttajien tilannetta tekee mieli verrata meidän aikamme kristilliseen seurakuntaan. Se on kokenut aikojen saatossa kaikenlaista ala- ja ylämäkeä. Se on ollut monenlaisessa pakkosiirtolaisuudessa omien Tälläkin hetkellä kristittyjä ja kristillistä seurakuntaa vainotaan ympäri maailmaa enemmän kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa. Uskovat menettävät henkensä siksi, että uskovat Jeesukseen. Täällä länsimaissa meidän suurin haasteemme ei ole kuolemanpelko ja avoimet vainot - ainakaan vielä. Läntisen kristikunnan suurin haaste täällä on maallistuminen. Meillä on kirkot ja rukoushuoneet, joissa Jeesusta rukoillaan ja Häneen uskotaan. Mutta meidän pitää pitää uskomme kirkkojen sisällä, eikä tuoda sitä sen ukopuolelle. Meihin kohdistuu yhä suurempi paine mukautua tämän maailmanajan mukaan. Pitää suumme kiinni Jeesuksesta. Olla tekemättä eroa uskon ja epäuskon välillä. Meidät on marinoitu varovaisuudella kertoa kenellekään Jeesuksesta.  Ettei vain kukaan loukkaantuisi. En tarkoita, että meidän pitäisi tahallamme loukata ketään - siihen Raamattu ei kehota. Mutta kylläkin rohkeaan Jeesuksesta kertomiseen. Sillä ympärillämme on aina ihmisiä, jotka etsivät Jumalaa. Tämä aika inhoaa eron tekemistä kristityn ja ei-kristityn välillä. Ja kuitenkin Raamattu sanoo suoraan, että ero on olemassa. Se ei kulje kulttuuristen tapojen mukaan, vaan sydämen tasolla. Se on uskon ja epäuskon raja. Ihminen joko uskoo Jeesukseen omana Vapahtajanaan tai ei usko. Maailma haluaisi murtaa maahan tämän uskon ja epäuskon välisen murin. Yksi mielestäni osuva esimerkki tästä on kristillinen jooga. Kuitenkaan sellaista asiaa ei ole olemassakaan kuin kristillinen jooga. Jos yhtään rapsuttaa pintaa, törmää nopeasti itämaiseen maagiseen maailmankuvaan, jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Mutta tällaisen sanomiseen vaaditaan rohkeutta - vaikka sen pitäisi olla itsestään selvää. Meitä painostetaan olemaan sisäsiistejä, hampaattomia ja kilttejä kristittyjä. Emme saisi näyttää uskoamme omassa elämässämme. Etteivät toiset koe tulevansa tuomituiksi. Ole kristitty vain pääsi sisällä - älä anna sen liikaa vaikuttaa käytännön elämääsi. Tämä on se muuri, on tallottu maahan. Ja sen olisi syytä tehdä meidät surullisiksi…


Rukous

Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä. Minä sanoin: "Oi Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi, olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä tehneet! Me olemme pahoin tehneet sinua vastaan; emme ole noudattaneet käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle.

Neh 1:4-7

Miten Hananin sanat vaikuttivat Nehemiaan? Hän istui monta päivää itkien ja surren Jerusalemin juutalaisten tilaa. Hän otti sen sydämelleen ja muutti tuskan rukoukseksi. Erikoisella tavalla Nehemia tunnusti Jumalalle juutalaisten synnit. Hän ei lukenut itseään tuon syyllisyyden ulkopuolelle. Hän korosti itsekin olevansa syyllinen ja vetäneensä omalta osaltaan tämän rangaistuksen koko kansan päälle. Nehemian rukouksessa kaikuu anteeksipyyntö koko juutalaisen kansan historiasta. Jerusalemin olot johtuivat siitä, etä kansa alunperinkin rikkoi Jumalan Mooseksen kautta antamat käskyt.

Miten Sinä reagoit odottamattoman ja sydäntäsi särkevän  sanoman kuullessäsi? Rupeatko etsimään syyllisiä? Alatko touhuta ja järjestellä asiaa kunton? Vai maltatko rukoilla? Meille on luonnollista tehdä kaikkea muuta kuin rukoilla. Ja kuitenkin se on parasta mitä voimme surumme keskellä tehdä… Millaista on meidän rukouksemme kristillisen seurakunnan alennustilan keskellä? Syytämmekö muita vai näemmekö itsekin olevamme osa kapinoivaa kristikuntaa, joka ei uskalla näyttää väriään, joka ei uskalla seurata Jeesusta julkisesti? Olennainen osa synnintunnustusta aina on se, että emme itse väistä vastuutamme omista synneistämme. Mutta ei meidän yöskään tarvitse ottaa syllisyyttä sellaisesta, mihin emme ole syyllistyneet.

Muista sana, jonka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle, sanoen: 'Jos te tulette uskottomiksi, niin minä hajotan teidät kansojen sekaan; mutta jos te palajatte minun tyköni, noudatatte minun käskyjäni ja seuraatte niitä, niin vaikka teidän karkoitettunne olisivat taivaan ääressä, minä heidät sieltäkin kokoan ja tuon heidät siihen paikkaan, jonka minä olen valinnut nimeni asuinsijaksi’. Ovathan he sinun palvelijasi ja sinun kansasi, jotka sinä vapahdit suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi.

Neh 1:8-10

Synnintunnustuksen jälkeen Nehemia vetosi rukouksessa Jumalaan ja Hänen sanaansa. Hän vetosi Jumalan omiin lupauksiin. Juuri niin pahasti kuin Jumala uhkasi käyvän, oli nyt käynyt. Mutta Jumala itse on luvannut tässäkin tilanteessa armonsa jokaiselle, joka kääntyy takaisin Hänen luokseen.

Jos Raamattu lupaa jotakin, voimme olla varmat, että sen toteutuminen on Jumalan tahto. Jos sana lupaa antaa herätyksen, kun me kristityt käännymme uudelleen sydämestämme Jeesuksen puoleen, Jumala antaa herätyksen. Jumala vastaa omasta sanastaan.

Minulle tuli tämä Herran sana: "Mitä sinä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Minä näen mantelipuun oksan”. Herra sanoi minulle: "Sinä olet nähnyt oikein; sillä minä valvon sanaani toteuttaakseni sen”. (Sanat ’valvoa’ ja ’mantelipuu’ ovat lähellä toisiaan.)

Jer 1:11-12

Yksi tällainen lupaus, jota Jumala tarkasti valvoo, on tässä:

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

Ilm 3:20

Oi Herra, tarkatkoon sinun korvasi palvelijasi rukousta ja niiden palvelijaisi rukousta, jotka tahtovat peljätä sinun nimeäsi! Anna tänä päivänä palvelijasi hankkeen menestyä ja suo hänen saada armo sen miehen edessä." Minä olin näet kuninkaan juomanlaskija.

Neh 1:11

Yleensä meidän rukouksemme alkaa ja loppuu pyyntöön. Ja pyytäminen jatkuu siinä välilläkin… Nehemia ei pyytänyt mitään vasta kuin ihan rukouksensa lopussa. Hän pyysi, että Jumala jotenkin johdattaisi Nehemialle mahdollisuuden puhua sisimpänsä taakasta esimiehelleen - maailman mahtavimmalle kuninkaalle.

Jumalan tahdon mukainen rukous ei ole sitä, että me vedämme  rukouksella Jumalan lähellemme. Vaan sitä, että me vedämme itseämme lähelle Jumalaa. Nähdäksemme asiat niinkuin Jumala näkee. Ja kun olemme Jumalan taajuudella, riittää, että lyhyesti kerromme asiamme ja pyyntömme. Hän tietää asiamme jo etukäteen ja haluaa meidän näkevän maailmamme  Hänen tavallaan. Nehemia jätti asiansa Jumalan käteen ja jäi odottamaan, että ’mitenkähän Herra tästä selviää’ :).


Ojentautuminen

Niisan-kuussa, kuningas Artahsastan kahdentenakymmenentenä hallitusvuotena, kun viini oli hänen edessään, otin minä viinin ja annoin sen kuninkaalle. Kun minä en ollut ennen ollut hänen edessään murheellisena, sanoi kuningas minulle: "Minkätähden sinä olet niin murheellisen näköinen? Ethän ole sairas; sinulla on varmaan jokin sydämensuru." Silloin minä peljästyin kovin, mutta minä sanoin kuninkaalle: "Eläköön kuningas iankaikkisesti. Kuinka minä en olisi murheellisen näköinen, kun se kaupunki, jossa minun isieni haudat ovat, on autio ja sen portit tulella poltetut?"

Neh 2:1-3

Odottaessaan Jumalan vastaavan hänen rukoukseensa Nehemia ei yrittänyt auttaa Jumalaa. Hän ei ollut tahallaan surullisen näköinen. Sillä sellainen saattoi riittää kuolemantuomion syyksi. Kukaan ei ollut tahallaan kuninkaan lähellä myrtsinä. Mutta kun kuningas yllättäen näki Nehemian naamarin surun, hän säikähti. Rehellisesti hän tunnusti syyn suruunsa ja sanoi murehtivansa Jerusalemin tähden.

Kun haluamme jonkin oven aukeavan,yritämmekö auttaa Jumalaa? Otammeko askeleita toivomaamme suuntaan ennenkuin Jumala avaa siihen mahdollisuuden? Rukoilemmeko, mutta toimimme itse niinkuin haluamme? Maltammeko odottaa? Milloin pitäisi itse toimia?

Kuningas sanoi minulle: "Mitä sinä siis pyydät?" Niin minä rukoilin taivaan Jumalaa ja sanoin kuninkaalle: "Jos kuningas hyväksi näkee ja jos olet mielistynyt palvelijaasi, niin lähetä minut Juudaan, siihen kaupunkiin, jossa minun isieni haudat ovat, rakentamaan sitä uudestaan”.  Niin kuningas kysyi minulta, kuningattaren istuessa hänen vieressään: "Kuinka kauan sinun matkasi kestäisi ja milloin voisit palata?" Kun siis kuningas näki hyväksi lähettää minut, ilmoitin minä hänelle määrätyn ajan.

Neh 2:4-6

Nehemian yllätykseksi kuningas ei nuhdellutkaan virkamiestään, ei komentanut pitämään yksityisasiat erossa bisneksestä. Kuningas tarttui heti asiaan ja kysyi, mitä Nehemia tarvitsisi. Jumala aukaisi oven. Mitä Nehemia teki? Rukoili! Oikean hätärukouksen.

Paljon oli pelissä. Paljon voi mennä pieleen. Miten paljon hän kertoisi kuninkaalle? Tässä on yksi esimerkki hätärukouksesta, jollaiseen mekin voimme milloin tahansa turvautua. Se ei edellytä pyhää paikkaa, pyhää asentoa tai pyhiä sanoja. Pelkkä ajatus Jumalan puoleen riittää. Tässä on myös esimerkki rukoukseen turvaavasta miehessä - tilanteessa kuin tilanteessa. Vasta tässä Nehemia kirja paljastaa, että mies itse oli suunnitellut lähteä Jerusalemiin rakentamaan muuria. Jumala oli siitä puhunut ja avannut nyt ihan käytännön oven.

Rukousvastaus voi tulla yllättäin. Moni Jumalan oma on kokenut samaa: pitkä odotusaika - paljon epätietoisuutta - ja sitten yhtäkkiä ovi aukeaa. Jotta me oppisimme luottamaan Jumalaan emmekä omiin suunnitelmiimme - vaikka nekin kuuluvat yleensä asiaan. Kaiken odotuksen ajan Nehemia oli tehnyt suunnitelmia.

Ja minä sanoin kuninkaalle: "Jos kuningas hyväksi näkee, niin annettakoon minun mukaani kirjeet Eufrat-virran tuonpuoleisen maan käskynhaltijoille, että he sallivat minun kulkea sen kautta perille Juudaan asti, samoin kirje Aasafille, kuninkaan puiston vartijalle, että hän antaa minulle hirsiä temppelilinnan porttien kattamista varten sekä kaupungin muuria ja sitä taloa varten, johon menen asumaan". Ja kuningas myönsi minulle sen, koska minun Jumalani hyvä käsi oli minun päälläni.

Neh 2:7-8

Nehemia oli kuullut Jerusalemin käskynhaltijoista, jotka olivat aikoinaan estäneet temppelin rakentamista. Ilman heidän suostumustaan kukaan ei rakentaisi mitään - ei tulisi koko alueelle. Siksi Nehemia tarvitsi kuninkaan käskykirjeen mukaansa. Lisäksi tarvittiin puuta rakenteiden vahvistamiseen ja tukemiseen. Jopa oman talonsa tarpeisin Nehemia pyysi tarvikkeita kuninkaalta. Ja Jumala teki kaiken mahdolliseksi, sillä ”Jumalani hyvä käsi oli minun päälläni”. Nehemia tiesi ja tunnusti kaiken tapahtuva Jumalan armosta. Hänellä on kaikki valta. Ja ilman Hänen tahtoaan ja sallimustaan ei tapahdu mitään koskaan eikä missään.

Jumala antaa kaiken tarvittavan seurakuntansa rakentamiseen. Hänen ovat tavarat ja rahat. Ja Hänen ovat myös ihmiset. Hän antaa sunnitelmat ja Hän antaa ihmiset niiden toteuttamiseksi. Ihminen voi kuitenkin myös laittaa hanttiin, olla kuulematta Jumalan kutsua. Tämän ajan seurakunnan muurit ovat alhaalla suurelta osin siksi, että ihmiset eivät ole kuulleet Jumalan kutsua tai eivät ole sitä totelleet. Toisaalta, seurakunnissa tehdään paljon sellaistakin, johon Jumala ei ole kutsunut. Meillä on Satamassa yksi tähän olennaisesti liittyvä arvo: Me emme aloita yhtään toimintamuotoa, jos siihen ei ole ihmisiä sitä tekemään. Kun me rukoilimme Arton kanssa tämän opetussarjan puolesta ja kyselimme, missä kohtaa Sataman muuri on alhallla, Jumala vastasi meille hyvin selvästi. Ymmärsimme sen olevan evankelioiminen. Ja siksi haluamme satsata siihen aiempaa enemmän. Sillä meidän tehtävämme on kertoa Jeesuksesta niille, jotka eivät vielä ole Hänen omiaan. Siksi me olemme täällä. Siksi Satama on olemassa. Siksi Sinä olet olemassa. Että taivaassa olisi enemmän vakeä siksi, että Sinä olet elänyt. Millä kohtaa Sinun elämäsi hengellinen muuri on alhaalla? Miltä kohtaa Jumala haluaa sinun nostavan muuriasi?