Opetussarjat

Kuuluu sarjaan

Hurja Remontti
Jarmo Sormunen
43:49
Views: 132

Tässä sarjassa ”Hurja remontti” käsitellään Jumalan valtakunnan työhön osallistumista, seurakunnan rakentamista. Edellisillä kerroilla on puhuttu kutsumuksesta, Jumalan kutsun kuulemisesta, näyn jakamisesta ja työn alkamisesta ihan omalta kotiovelta. Tänään puhumme yhdestä lainalaisuudesta, johon jokainen hengelliseen työhön osallistuva kristitty varmasti törmää ennemmin tai myöhemmin. Puhumme vastoinkäymisistä ja vastustuksesta hengellisessä työssä.

Vastustusta on monenlaista, niin ulkoista kuin sisäistäkin. Kaiken evankeliumintyön vastustuksen takana on pohjimmiltaan Jumalan vastustaja numero ykkönen, saatana. Eikä hänen vaikutuksensa läheskään aina ole suoraa vaan hän toimii ihmisten kautta, asioiden kautta, koneiden, sairauksien, monenlaisten vastoinkäymisten kautta. Hän yrittää keinolla tai toisella pysäyttää Jumalan työn ja jokaisen, joka tahtoo viedä Hänen työtään eteenpäin. Hän yrittää pelotella ja saada meidät varomaan, ettemme enää ryhtyisi  Jumalan välikappaleiksi. Siksi ei tarvitse hämmentyä, kun kohtaat elämässäsi erityisiä hankaluuksia juuri silloin kun sitoudut jonkinlaiseen hengelliseen työhön.

Jos olet vaikkapa lupautunut messin vetäjäksi ja ilta lähestyy, merkillinen ahdistus nousee pusakkaan, joku lapsista kiukuttelee aivan turhasta, tulee merkillistä sanaharkkaa puolison kanssa, auto hajoaa, kengännauha katkeaa, avaimet ovat hukassa ja kännykästä loppuu virta. Viimeinen paikka minne teksisi mieli mennä, on se oma messi. Ja sitten kun menet sinne, se on ihan erityisen siunattu ilta. Voidaankin sanoa, että mitä merkittävämmästä tehtävästä on kyse, mitä suurempi hengellinen vaikutus tuolla tekemisellämme on, sitä isompia ovat ahdistukset, joita Jumalan työn välikappaleiksi suostuneet ihmiset joutuvat käymään läpi. Jumala ei tee sitä kiusatakseen meitä vaan siksi, että me tukeutuisimme yhä enemmän Häneen. Myös Nehemia koki monenlaista vastustusta. Hyppäämme Nehemian kirjan neljänteen lukuun ja muurin rakentamisen ensimmäisille viikoille.

Ulkoisia ja sisäisiä uhkia

Ja he kävivät tarmokkaasti käsiksi työhön. Mutta kun horonilainen Sanballat, ammonilainen virkamies Tobia ja arabialainen Gesem kuulivat tästä, he ivasivat ja pilkkasivat meitä ja sanoivat: "Mitä te oikein olette tekemässä? Aiotteko kapinoida kuningasta vastaan?” Minä vastasin heille: "Taivaan Jumala auttaa meitä. Olemme hänen palvelijoitaan ja ryhdymme rakennustöihin. Mutta teillä ei ole osuutta eikä oikeutta Jerusalemiin, eikä teistä jää tänne mitään muistoa.”

Neh.2:19-20

Kun Sanballat sai kuulla meidän rakentavan muuria, hän vihastui kovin. Meitä pilkaten hän sanoi veljilleen ja Samarian sotajoukolle: "Mitä nuo kurjat juutalaiset oikein tekevät? Aikovatko he rakentaa muurin uudelleen? Sitäkö varten he toimittavat uhrejaan? Luulevatko he saavansa muurin valmiiksi yhdessä päivässä? Kuvittelevatko he herättävänsä palaneet kivet tuhkakasoista eloon?” Ja ammonilainen Tobia sanoi hänen vierellään: "Antaa heidän yrittää. Heidän rakennelmansa sortuu, jos vain kettukin hyppää sen päälle.”

Neh.4:1-3

Nehemian kirjassa nousivat muurinrakentamista julkeimmin ja näkyvimmin vastustamaan kolme miestä nimeltään Sanballat, Tobia ja Gesem. He olivat Jerusalemiin muualta tuodun väestönosan johtajia, valtaherroja ja virkamiehiä, ja edustivat kukin eri kansallisuutta. Heitä yhdisti halu jyrätä kaupunkiin muuttanut juutalainen väestönosa sekä estää juutalaisen identiteetin vahvistuminen kaupungissa.

Kun juutalaiset aloittivat muurin rakentamisen - kukin talonsa kohdalta - he turvautuivat tuttuihin ja ikiaikaisiin  keinoihin: ivaan ja pilkkaan. Pilkka oli poliittista - he syyttivät juutalaisia kapinasta kuningasta vastaan, lain rikkomisesta. Pilkka oli vähättelevää: ”Mitä nuo kurjat juutalaiset oikein tekevät?” ”Ammattitaidotonta väkeä!” ”Pelkkiä harrastelijoita!” ”Siitä ei tule kyllä yhtään mitään!” Sanballat osoitti sanansa sekä juutalaisille, että omalle väelleen ja  samariaisille sotajoukoille. Kuvittele, miltä Nehemiasta tuntui tällainen pilkka, joka tuntui vain kasvavan päivä päivältä.

Kristillinen seurakunta on saanut kestää pilkkaa koko historiansa ajan - vielä tänäänkin ja itse asiassa lisääntyvässä määrin. Tänäänkin meitä kristittyjä pilkataan herkkäuskoisiksi, sadunkertojiksi ja haihattelijoiksi, jotka laittavat toivonsa 2000 vuotta sitten kuolleeseen juutalaiseen saarnaajaan eikä luotettavaan tieteelliseen tutkimukseen (joka tosin muuttuu aina muutaman kymmenen vuoden välein). Pilkkaajilta jää kuitenkin huomaamatta se huikea tosiasia, että kristillinen usko perustuu mitä luotettavimmalle ja koetelluimmalle totudelle. Pilkkaaminen on ollut aina helppoa. Minua kismittää se, että pilkkaajat voivat päästää ilmaan valtavan määrän epäilyksiä, eikä kenenkään aika riitä ampumaan niitä kaikkia alas. Eikä heidän tarvitse koskaan itse pysähtyä perustelemaan epäisyksiään!

Kristittyjä on aina pilkattu ja samalla vähätelty sitä, että esim. kaikki merkittävimmät yhteiskunnalliset uudistukset ovat syntyneet kristillisyyden keskellä. Tosiasiassa meillä kristityillä ei ole mitään hävettävää, sillä evankeliumi Jeesuksesta on edelleen ihmisiä ja kokonaisia yhteiskuntia kaikkein nopeimmin ja pysyvimmin muuttava voima. Kaikki eivät kuitenkaan koskaan tule meistä tykkäämään - eikä tarvitsekaan!

Nehemia ei säikähtänyt pilkkaajia. Sillä hän tiesi mitä oli tekemässä. Hän tiesi että Jumala oli hänen kanssaan. Hän osasi erottaa totuuden väärästä ja vihollisen ystävästä.

Terveellä itsetunnolla ja oikealla identiteetillä on valtavan suuri merkitys siihen, miten hyvin me kestämme maailman pilkkaa. Suurin syy siihen, että kristillinen seurakunta on tänä päivänä niin heikko, että sen muurit ovat alhaalla (että ei uskalleta tehdä eroa uskon ja epäuskon välillä), on se, että me kristityt emme tunne Jumalaa ja asemaamme Hänen ominaan. Siksi tuo ensi kuussa alkava Sataman iltojen teemasarja ”Outo Lintu” on olennainen ja hyvä jatko tälle sarjalle. Mikäli me emme tunne itseämme ja identiteettiämme, emme uskalla tunnustaa väriämme ja uskoamme Jeesukseen.

Ammonilaisen Tobian pilkassa oli kuitenkin pieni totuudenkin siemen. Hän sanoi:

"Rakentakoot vain! Kettukin saa heidän kivimuurinsa hajoamaan, jos hyppää sen päälle."

Neh.4:3

Ulkoista uhkaa vaarallisempi on sittenkin sisäinen uhka, synti. Kettua verrataan Raamatussa syntiin. Tobia ei varmaankaan tätä tarkoittanut, mutta ainoa asia, joka saattoi juutalaisten muurin murtaa, oli tottelemattomuus Jumalalle. Siitä systähän tässä tilanteessa nytkin oltiin.

Kristitty kestää mitä vain, jos hänellä on puhdas omatunto ja tietoituus siitä, että Jumala on hänen kanssaan. Mutta huonon omantunnon mukana tulevat pelko ja turvattomuus. Meidän muuriamme, pelastusvarmuuttamme, tietoisuutta siitä, että olemme pelastetut ei pysty ulkoisella kärsimyksella murtamaan. Mutta siihen pystyy kyllä synti, jota ei ole tunnustettu, hylätty ja uskottu anteeksi. Siksi meille on tärkeätä elää valkeudessa, tunnustaen joka päivä syntisyytemme ja syntimme. Ja uskoa kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä.

Me jatkoimme rakentamista. Muuri oli jo koko pituudeltaan puolessa korkeudessa, ja siitä kansa sai intoa työhön. Mutta kun Sanballat ja Tobia ja arabialaiset, ammonilaiset ja asdodilaiset saivat kuulla, että Jerusalemin muurien korjaaminen edistyi ja aukot niissä alkoivat täyttyä, he vimmastuivat. He liittoutuivat hyökätäkseen yhdessä Jerusalemin kimppuun ja saattaakseen sen sekasortoon. Me rukoilimme Jumalaa ja asetimme vartijoita, jotka yötä päivää vartioivat kaupunkia, ettei vihollinen pääsisi yllättämään. Mutta koko Juudan heimo valitti: -- Kantajien voimat uupuvat, niin paljon on soraa raivattava pois. Me emme jaksa rakentaa muuria valmiiksi. Meidän vastustajamme puhuivat: "Kaupungin asukkaat eivät saa aavistaa mitään, ennen kuin jo olemme heidän keskellään. Sitten tapamme heidät ja teemme lopun heidän työnteostaan.” Mutta luoksemme tuli heidän lähistöllään asuvia heimolaisiamme, ja me kuulimme heiltä yhä uudelleen suunnitelmista, joita viholliset hautoivat meitä vastaan.

Neh 4:6-12

Nyt oltiin muurin rakentamisessa puolessa välissä. (Muuri nousi Jerusalemin ympärille yllättävän nopeasti, 52 päivässä eli seitsemässä viikossa. Taitaisi olla nykyajankin urakoitsijoille liian haastava urakka. Sillä joukossa on voimaa!) Ja mitä enemmän muuri nousi, sitä enemmän työn vastustajat hermostuivat ja löysivät yllättäen toisensa. Sillä yhteinen vihollinen yhdistää. Monet Jumalan vastustajat ovat kautta aikojen löytäneet vähäksi aikaa toisensa yhteisestä vihollisesta.  Kuten Pilatus ja Herodes aikoinaan. Juutalaiset vastasivat rukoilemalla - tässä ja useassa muussakin kohdassa. Ainoastaan Jumala saattoi antaa heille voimia rakentaa ja samalla vartioida muuria ulkoisen uhkan edessä. Sitten tulivat sisäiset ristiriidat. Yksi rakentajaryhmä, Juudan heimolaiset, valittivat liian suuresta taakasta. Mikään ei murenna yhteistä työtä yhtä tehokkaasti kuin sisäiset ristiriidat. Joku kokee kantavansa liian suurta taakkaa, samalla kun toiset tuntuvat pääsevän vähemmällä. Vertailu syö yhteishengen ja tuo tullessaan katkeruuden.

Jos kristillinen seurakunta kokee samanaikaisesti ulkoista vastus-tusta ja sisäistä vikoilu (syyllisen etsintää), se kadottaa rohkeuden. Kun siihen lisätään vielä vaikkapa taloudellisen kannatuksen hiipuminen, työntekijöiden ja vapaaehtoisten väsyminen sekä jokin julkinen synti tai muu kriisi, on syytä erityiseen rukoukseen. Saatana ei tykkää mistään niin paljon kuin keskinäisestä vikoilusta  ja puoluemielestä seurakunnassa. Ja se inhoaa keskinäistä anteeksiantamista. Siksi vihollinen yrittääkin tyrehdyttää hengellisen kasvun juuri näillä välineillä. Olen nähnyt herätysten tyrehtyvän keskinäiseen vikoiluun ja kilpailuun siitä, ketä Jumala käyttää eniten, kenelle uudet lampaat kuuluvat - ja kuka saa määrätä suunnan.

Puolustautumista

Silloin sijoitin keihäsmiehiä kohtiin, joissa muuri ei vielä antanut suojaa, ja asetin kansan suvuittain asemiin miekkoineen, keihäineen ja jousineen. Tarkastettuani kaiken astuin esiin ja sanoin ylimyksille, johtomiehille ja muulle kansalle: "Älkää pelätkö vihollisia! Muistakaa Herraa, joka on suuri ja pelättävä. Taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta." Vihollisemme saivat kuulla, että heidän suunnitelmansa oli tullut meidän tietoomme. Näin Jumala oli tehnyt heidän aikeensa tyhjäksi, ja me palasimme kaikki muurille, kukin omaan työhönsä. Tästä päivästä lähtien vain puolet miehistäni oli työssä, toinen puoli oli varustautunut keihäin, kilvin, jousin ja haarniskoin. Päälliköt olivat Juudan kansan tukena, kun se rakensi muuria. Taakkojen kantajat työskentelivät vain toisella kädellä, toisessa he pitivät keihästä. Rakentajilla oli työn aikana miekka vyöllä. Minun vierelläni kulki torvenpuhaltaja. Sanoin ylimyksille, johtomiehille ja muulle kansalle: "Meidän työmaamme on laaja, ja me olemme hajallamme pitkin muuria, kaukana toisistamme. Kun kuulette joltakin suunnalta torven äänen, kokoontukaa sinne meidän luoksemme. Jumala sotii puolestamme.”  Näin me jatkoimme työtä aamun koitosta siihen asti, kun tähdet syttyivät taivaalle, ja puolet väestä seisoi vartiossa ase kädessä. Annoin kansalle myös määräyk-sen, että jokaisen miehen oli palvelijansa kanssa yövyttävä Jerusale-missa, jotta he voisivat yöllä olla vartiossa ja päivällä tehdä työtä. En minä itse eivätkä veljeni, eivät palvelijani eivätkä mukanani kulkevat vartiomiehet, ei kukaan meistä riisunut vaatteitaan. Jokaisella oli ase valmiina.

Neh 4:13-23

Jumalan työ edellyttää realismia. Tietoisuutta uhkista ja mahdollisuuksista. Naivius on siitä kaukana. Nehemia tiesi yhä paremmin uhkat ja varustautui niihin asianmukaisella tavalla. Ja kun jollakin kohdalla muuria oli suuri vihollisen hyökkäys, toiset tulivat avuksi. Puolet väestä teki työtä ja puolet vartioi aseiden kanssa. Kaikilla oli ase.

Taisteluvarustusta ja vartioimista on kristillisessä seurakunnassa usein verrattu rukoukseen ja esirukouksen. Hengellinen työ tarvitsee aina esirukousta. Mutta varsinkin silloin, kun seurakunnassa on erityinen kasvun ja ulospäinsuuntautumisen aika. Silloin vihollinen pyrkii langettamaan erityisellä tavalla kristittyjä  ja pysäyttämään Jumalan työn. Siksi esirukouksella tulee olla erityinen asema seurakunnassa. Seurakunta ilman rukousta, rukouskokouksia ja jatkuvaa esirukous-ta, saa jättää hyvästit haaveille herätyksestä ja terveestä kasvusta. Seurakunnassa on erilaisia vaiheita, kasvun ja taantumisen aikoja. Joskus on tarvetta henkilökohtaisille uhrauksillekin. Sillä: ”Siunaukset revitään aina jonkun tai joidenkin kristittyjen selkänahasta.” Rukoile niiden puolesta, jotka ovat ’auran kärjessä’. On helppo katsoa sivusta, miten vaikkapa Arto pärjää tulevassa pastorin hommassa. Sen sijaan rukoile säännöllisesti koko Malmbergin perheen ja muiden päävastuunkantajien puolesta.

Juonitteluja

Kun Sanballat, Tobia, arabialainen Gesem ja muut vihollisemme kuulivat, että rakentamassani muurissa ei ollut enää yhtään aukkoa -- tosin en ollut silloin vielä saanut portinpuoliskoja pystytetyksi portteihin -- Sanballat ja Gesem lähettivät minulle sanan: "Tule Kefirimiin Onon laaksoon tapaamaan meitä." Heillä oli kuitenkin paha mielessä. Minä lähetin heille sanansaattajan mukana vastauksen: "Minulla on suuri työ tekeillä. En voi tulla sinne, sillä työ keskeytyy, jos jätän sen ja lähden luoksenne.” Neljä kertaa he lähettivät minulle tällaisen viestin, ja minä vastasin aina samalla tavalla.

Neh 6:1-4

Yksi keino, jolla vihollinen pyrkii vastustamaan Jumalan työtä, on harhauttaminen sivuraiteille. Se pyrkii sekoittamaan pioriteetit. Se eksyttää Jumalan omat tekemään sellaista, jota Jumala ei ole kutsunut sitä tekemään. Nehemia haistoi vaaran, eikä lähtenyt sivuraiteille.

Liian moni hyvä asia on kristillisessä seurakunnassakin tullut tärkeimmän tilalle. Aika ja myös raha on mennyt kristilliseen vaikuttamiseen, kristillisen kulttuurin rakentamiseen tai seinien pystyttämiseen ja niiden pytyssä pitämiseen - mutta ei sielujen voittamiseen ja kristittyjen hengelliseen rakentamiseen. Aina on niitä, jotka houkuttelevat Jeesuksen omia kristillisille ’kehämatkoille’. Me tarvitsemme samaa Nehemian asennetta: ”En mä nyt ehdi tulla, kun mulla on tämä suuri ja upea työ kesken!!”

Sitten Sanballat lähetti vielä viidennen kerran luokseni palvelijansa. Miehellä oli mukanaan sinetöimätön kirje, joka kuului näin: "Kansojen keskuudessa puhutaan, ja myös Gesem sanoo, että sinä rakennat muuria, koska aiot nousta juutalaisten kanssa kapinaan. Väitetään myös, että sinä pyrit heidän kuninkaakseen ja olet asettanut profeettoja, joiden on määrä huutaa sinut Jerusalemissa Juudan kuninkaaksi. Tämä tulee kyllä kuninkaankin tietoon. Tule siis neuvottelemaan meidän kanssamme.” Minä lähetin hänelle sanan: "Se, mitä sanoit, on aivan perätöntä. Olet itse keksinyt kaiken.” He tahtoivat vain pelotella meitä, sillä he uskoivat meidän säikähtävän ja jättävän työn kesken. Mutta minä sain tästä lisää rohkeutta.

Neh 6:5-9

Sitten vastustajat yrittivät samaa konstia, joka satoja vuosia myöhemmin sai Pilatuksen ristiinnaulitsemaan Jeesuksen. Polliittinen ja julkinen pelottelu toimii aika usein. Nehemia näki uhkauksien taakse ja sai vain lisää puhtia rakentamiseen.

Pelko, varsinkin julkisuuden pelko, on tänäänkin yksi tehokkaimmista vihollisen keinoista lamauttaa seurakuntaa. ”Mitä meistä ajatellaan?” Pahansuopainen lehtikirjoitus on saanut monen kristityn jättämään työn kesken. Julkinen maine on arka paikka. Jos joku levittää julkisesti väärää tietoa, älä lähde taistelemaan samoilla aseilla. Jumala tuo totuuden ennemmin tai myöhemmin esiin. Tee kuten Nehemia. Pysy totuudessa. Vastaa jos kysytään, mutta älä lähde julkiseen väittelyyn. Me emme voi estää haavoja tulemasta. Mutta me voimme estää niitä tulehtumasta. Pitämällä ne puhtaina - pysymällä katkeroitumatta.

Sanoin alussa, että hengelliseen vastunkantamiseen liittyy usein ulkoista ja sisäistäkin painetta. Se voi ilmetä riittämättömyyden tunteena, pelkona epäonnistumisesta. Se voi ilmetä jonkun ihmisen yllättävänä vastustuksena, arvosteluna ja alaspainamisena. Se voi ilmetä ylimääräisenä kiireenä tai laitteiden rikkoutumisena juuri kriittisellä hetkellä. Se voi ilmetä yllättävänä kipuna,  vaikkapa päänsärkynä. Saatana kun tietää meidän heikot kohtamme ja osaa koskea juuri sille alueelle, joka lamauttaa meidät kaikkein tehokkaimmin. Mistä sen sitten tietää, mikä vastustus on lähtöisin vihollisesta ja mikä vaikkapa meidän omista peloistamme? Jos se liittyy selvästi niihin tilanteisiin, joilla on merkitystä sielujen pelastumiselle, on syytä epäillä henkivaltojen painetta.

Mitä me voimme sitten tehdä, kun vastustus nousee? Me voimme tiedostaa faktat, ottaa huomioon tosiasiat. Voimme muistuttaa itseämme siitä, mitä ja miksi olen tekemässä. Me voimme vedota Jeesukseen, rukoilla ja jättää homman Hänen käteensä. Me voimme pyytää esirukousta (kuten esim. Arto teki pari viikoa sitten). Meidän tulee antaa kaikesta kunnia Jumalalle. Pietari kirjoittaa näin:

Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.

1Pt 4:12-13

Mitä Pyhä Henki Sinulle tämän opetuksen kautta puhuu? Oletko Sinä se, joka rakennat? Jumala rohkaisee Sinua rakentamaan täysillä. Oletko Sinä se, joka puolustat vieressä? Jumala rohkaisee Sinua rukoilemaan yhä enemmän seurakunnan vastuunkantajien puolesta. Oletko Sinä Sanballat, joka arvostelet niitä, jotka rakentavat Jumalan muuria? Jumala rohkaisee Sinua siunaamaan ja tukemaan heitä.