Jalkojen pesijät valittu
Valintatoimikunta on valinnut yksimielisesti vanhimmiston varsinaisiksi jäseniksi Timo Forsgrenin ja Tapio Mattilan ja samoin varajäseneksi Martti Jantusen. Vanhimmistoon valittujen jäsenien toimikausi on 1.8.2010-31.7.2014. Oikein paljon Jumalan siunausta heille valittuun tehtävään.
Valinnan teki vanhimmiston esittämä ja seurakunnan valitsema valintatoimikunta, jossa toimivat Titta Turunen, Marika Välisaari, Jussi Honkakari ja Pasi Repo. Valintaan päädyttiin mm. hakijoiden laatiman kirjallisen ennakkotehtävän, haastattelujen, opetusten, seurakuntalaisten kuulemisen ja rukousten kautta. Kaiken arvioinnin perustalla ovat olleet Paavalin Timoteukselle ja Tiitukselle kirjoittamat vanhimman raamatulliset kriteerit ja nykyisen seurakunnan jatkuvuus ja sen vahvistuminen Kristuksessa. Valintatoimikunta uskoo, että valitut miehet rakentavat määrätietoisesti Satamaseurakunnan yhtenäisyyttä, opettavat seurakunnassa, rukoilevat kaikkien meidän puolestamme ja etsivät Kristuksen kasvoja.
Valintatoimikunta on iloiten ja hyvässä keskinäisessä yhteydessä suorittanut sille asetetun tehtävän ja on lakannut olemasta. Kiitos satamalaisille tuestanne ja rukouksistanne.
VALINTATOIMIKUNTA





